torstai 26. tammikuuta 2017

Vitriini harjoitus Tikkurila

Teimme Tikkurila aiheisesta yrityksestä vitriini esityksen. Jossa myydään pieniä maalipurkkeja ja yksi iso sininen Tikkurilan maali.

Ensiksi suunnittelimme isoa Tikkurilan maalia.
1. Mietimme pohjan isolle maalille, miten se pysyisi pystyssä.
2. Suunnittelimme koneella Word ohjelmassa logot kiinni maalipurkkiin, kuten yläpuolella näkyy.
3. Teimme kantokahvan maalipurkkiin. Metallilangasta, sitten teimme reijän maalipurkkiin ja pujotimme metallilangan maalipurkista.
4.Teimme kannen maalipurkkiin samasta pahvista, josta teimme maalipurkin. Mittasimme kannen oikean kokoiseksi maalipurkkia vasten ja sitten kiedoimme foliota maalipurkki kannen ympärille.
5. Jaa Vóla maalipurkki on valmis.
Otimme tuotteita varastosta, jotka laitoimme tuolle valkoiselle pöydälle.
Huom! Teimme myös hintalapun Word ohjelmalla.
Pöydän alla on vihreätä kangasta, joka kuvastaa vihreää nurmikkoa kesällä tavallaan.

Sitten tehtiin keltaiset maalipurkit.
1. Löysimme varastosta samankokoisia purkkeja.
2. Otimme purkit ja mittasimme ne niin, että saisimme laitettua keltaisen paperin purkin ympärille kuvastaen keltaista maalipurkkia. Sitten teippasimme keltaisen paperin purkkiin kiinni.
3. Teimme keltaisiin maalipurkkeihin reijät ja pujotin siimaa maalipurkeista ja siitä oikean mittaista siimaa katosta kiinni.
4. Sitten maalipurkit ovat valmiita, muista vain katsoa, että maalipurkit roikkuvat katosta eri mittaisina.

 Kaikki on valmista, sitten kaikki siistitään ja katsotaan, että tuotteet ovat oikealla kohdalla.
+ Lopuksi laitoimme vielä sinisen kankaan roikkuvan takaa. Kuvastavan vaikka virtaavaa vettä.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Paidan viikkaus video

Väripöytä

Väripöydän aiheena oli sininen, koska tein sinisestä väristä monenlaisia muita töitä.
Aihe oli juhlallinen esillelaitto. Keskellä hieno viini ja vieressä hienot sinijalkaiset lasit.

Symmetrinen pöytä kaikki on suorassa ja samassa mittakaavassa. Värinä tietysti sininen. Tuo juhlallisuuden esiin.

Hintalapusta tuli silti ongelmaa, koska takana se ei olisi näkynyt ja edessä hintalappu olisi ollut hienon viinin tiellä. Hinta oli sitten laitettava toisen ruokaliinan tilalle, mutta se ei pilannut väripöytää.
Epäsymmetrinen pöytä kaikki eivät ole samalla kohdalla, mutta ei ole tylsän näköinen.
Epäsymmetrinen silti omasta mielestäni tuo juhlallisuuden esiin paremmin.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Mainos




Tutkimus: Somemarkinoinnin trendit 2017

3 Merkittävää kehityssuuntaa somemarkkinoinnissa 2017.

1. Videoiden käyttö kasvaa entisestään.
2. Facebook dominoi some maailmassa vieläkin 2017.
3. Tekoäly tulee mukaan media sivustoihin.

1. Videon käyttö kasvaa.
Gifit: Pieniä kuva tiedostoja, joita käytetään yleensä logoissa.
Vertikaalivideo: Kännykällä kuvatut videot (Snapchat, Facebook.)
Kuva suhde on 9:16/ kännykällä.

Livestreamaus: Livestreamaus on live lähetys kuvausta, joita moni on alkanut käyttää. Ja moni on alkanut tienaamaan rahaa sillä ja jotkut jopa tienaavat elantonsa sillä. Twitch on yksi livelähetys ohjelmista netissä. Vähänkuin Youtube ohjelma, mutta video tulee livenä katsojille.

2. Facebook dominoi!
Facebook: Facebook on isoyritys, jossa työskentelee hirveästi työntekijöitä eri paikkakunnilla. Joka takaa sen, että Facebook pysyy aina median perässä. Kun tulee uusia juttuja mediassa Facebook päivittyy myös.

- Kustannustehokuus ja tavoiteltavuus ylivoimaisia markkinoijille, erityisesti mainonnassa.
Aletaan nähdä, miten bisnesmaailma toimii, kuten Facebook mainonnassa.

- Reaaliaikaisuus.
Paikkatietoisuus: Kun olet laittanut tietosi Facebook, niin Facebook tunnistaa missä asut. Jopa muistuttaa milloin sinulla on synttärit.
Kauppapaikka.
Media (kuluttajat, yrityspäättäjät)

- Palveluiden testaaminen (maailmanlaajuiset markkinat)
- Asiakasyhteisöt helppo rakentaa Facebook.

- Workplace By Facebook.
- Yritysten sisäiseen viestintään.
- Ryhmätyöskentelyt.

FB
- Tuo palveluunsa mahdollisuuksia entistä laajempaan kaupankäyntiin
Uutta liiketoimintaa yrittäjille.

3. Tekoäly tulee.
Tekoäly tulee markkinointiin.
Nopeita, uhkarohkeita päätöksiä.
Kokeiluja ja oppimista.

Chat ja Botit
- Uusi käyttöliittymä
- Kuinka ihminen kommunikoi Robotin kanssa.
- Miten hyödynnetään virtuaaliassistentteja

Botit lisäävät nopeutta ja sujuvuutta kaikkealla.

4. Muita kehityssuuntia

1. Somekanavat tasapäistyvät.
2. Valheen ja vihan vaikutukset.
3. Keskustelut keskittyvät pikaviestipalveluihin.
4. Somen merkitys kasvaa markkinoinnissa.
5. Somedatan valjastaminen.
6. Vaikuttajamarkkinointi vahvistuu.
7. Snapchat markkinointi laajenee.
8. Likedin nostaa päätään.
9. Podcastien renesanssi.
10. Virtuaalitodellisuus kulman takana.

1. Somekanavat
 Isot somejätit jatkavat muutostaan ja adoptoivat toisiltaan mekanismeja
Muuttuvat samanlaisiksi.

2. Valheen ja vihan vaikutukset.
Tarkoitushakuiset sisällöt vaikuttavat jopa maailman politiikkaan (Usa:n presidenttivaalit)
- Trollaus
- Feikkiuutiset
- Kansankiihotus
- Valehtelut
Yleistyvät myös yrityksen markkinoinnin ja viestinnän välineinä.
Ulkomaalaiset rahapeliyritykset.
Epämedia - Vinkkejä ja ilmaisia kierroksia.
Matkailun markkinointi?
Journalismi rajaviiva? Sumentaako vai ei?
Onko verkon moraali rappeutunut?
Somebrändin rakentaminen positiivisuuden kautta - hyvien asioiden korostaminen.

3. Keskustelut pikaviestipalveluissa


tiistai 10. tammikuuta 2017

Paidan viikkaus

1. Otat vasemmalla kädellä kaula-aukosta kiinni ja oikealla kädellä oranssin kynän kohdalta.
2. Vasemmalla kädellä vedät kätesi oranssin kynän yli violettiin.
3. Vedät oikean käden sieltä ja suoristat paidan.















torstai 5. tammikuuta 2017

Joulumyyjäisten tontut


1. Aluksi etsitään metallilankaa ja sidotaan se tiukasti kiinni, että se pysyy kasassa.
2. Sitten etsitää kuusen koristeita ja sidotaan sitä metalli lankaa pitkin. Alhaalta ylös.
3. Sitten leikataan punaista kangasta ja sidotaan se tonttu hatun muotoiseksi, sitten liimataan.
4. Sitten etsitään perunaa tontun nenäksi. Sekin sidotaan sitten langalla tonttuun kiinni.


 

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

tiistai 3. tammikuuta 2017

Ykköspöytä


Työssäoppimispaikan visuaalinen ilme.

K-market Herttu.

1. Kuva. Aluksi mietin esitteelle teemaa ja tuotteita pöydälle.
Minulla oli teema K-market, jonka logo on oranssi ja sen takia tein taustan oranssilla, jotta se kuvaisi K-markettia. Etsin kangasta ja laitoin sen kiinni teipillä että tausta pysyisi pystyssä.

2. Kuva. Tein Word-ohjelmalla mainoslauseen ykköspöydälle * Jouluruoan herkkuja*( Pahoittelen koska kuva on väärinpäin ) . Sitten lisäsin tuotteet paperille ja hinnat niille. Lisäsin kokoa hinnoille että ne näkyisivät paremmin. Kuva 2:sa on monta eri paperia, jossa näkyy miten korjailin työtä paremmaksi, jotta siitä tulisi hyvä.

3. Kuva. Pistin mainoslausepaperin teipillä kankaaseen kiinni. Laitoin tuotteet pöydällä paremmin esille, kuin näkyy muutos 3 kuvasta eroa 1 kuvaan. Lopuksi koristelin pöydän jouluiseksi somisteilla, koska myyn ykköspöydällä joulukarkkeja!